Kuvia. Hymyjä ja ilmeitä, mitkä täyttävät huoneen merkityksellä. Jännitys, innostus ja se jokin joka meissä kaikissa kumpuaa, kun me kompastumme hetkeen, jossa huomaamme
Nyt!
Nyt se tapahtuu!
Nyt jotain, jonka tulen aina muistamaan alkaa!
Tuttu kasvo välähtää silloin tällöin täsyin tuntemattoimien ihmisten väkijoukossa. Kasvot vääntelevät ihmeellisiin muotoihin, kuin pehmeä savi muovaajan käsissä, taitavasti läpi tilanteen kuin tilanteen. Hymyilyttää. Tuon tietyn pärstän omistajan takia kaikki nämä eri maista kuin sattumalta kuviin putkahtaneet hahmot vaikuttavat tärkeämmiltä minulle, kuin moni tuttu jota yhä kivuliaan hiljaisuuden vallitessa tervehdin kaupungilla kävelellesäni..
Kattooks se mua, kattoks se mua, ai se katto, HEI MOI!! Jatka matkaa, ei tartte jutella...
En minä oikeasti ole paha ihminen.
Ero näiden huutavien, virnistelevien ja omaa silkkaa elämäniloaan juhlivien ihmisten sekä niiden tuttu-raukkojen välillä on se, että nämä riemukkaat, arvokkaat ja munakkaat ihmiset jaksoivat taistella aivan loppuun asti sen edestä mihin he uskoivat.
...ja uskovat yhä.
Lisäksi niillä näyttää olevan ihan perkeleen hauskaa.
Unelmointia.
Josko ehkä minäkin joskus pääsen
sinne
jonnekin
Mutta! Sitä odotellessa huomaa aina vaan miten turhaa odotteleminen on ja päätyy tulokseen, että kaikki se mikä on kaiken arvoista on
tuolla
tai tuolla
tai missä ikinä.
Mutta ei siltikään aivan tässä. Ei ikinä tässä.
Siispä katson kuvia ja unelmoin, mietin ja päätän, että 'joskus' ei ole pakko olla pitkän ajan päästä. Joskus voi olla
nyt!
Kuvia, hymyjä ja ilmeitä - mutta ei muualla kuin tässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti